Palaverityöskentely. - kysymykset

Asteikko on 4-10 (4 = heikoin arvio ja 10 = paras arvio). Jos haluat antaa samassa kysymyksessä oleville asioille eri numerot, merkitse taulukkoon keskiarvo ja kirjoita tarkemmat näkemyksesi "kommentit ja ehdotukset" -lokeroon.
Osallistujat ovat tietoisia palaverin tarkoituksesta (miksi kokoonnutaan) ja tavoitteista (mihin pyritään).
Palaverissa on oikeat henkilöt ja oikeaa osaamista, osallistujamäärä tukee tehokasta työskentelyä.
Palaverien ajankohta on hyvä ja ajankäyttö riittävän tehokas.
Asialista tulee ajoissa. Listalla on valmistautumisen helpottamiseksi myös taustatietoja ja ratkaisuehdotuksia (ei pelkkiä ongelmia).
Palaverista tehdään muistio/pöytäkirja (mm. poissaolija ymmärtää mitä on käsitelty ja sovittu) ja se toimitetaan osallistujille sovitun aikataulun mukaisesti.
Päätösten kohdalla kirjataan: vastuuhenkilö, tavoite, aikataulu, seuranta ja tiedottaminen.
Päätösten kohdalla arvioidaan myös vaikutukset omaan ja muiden toimintaan.
Taloudellinen ajattelu ohjaa suunnittelua ja päätöksentekoa.
Työskentely on tavoitteellista. Palavereissa käsitellään tulosten ja kehittämisen kannalta oleellisia asioita.
Palavereihin valmistaudutaan. Mahdollisuuksien mukaan käydään ennen palaveria epävirallisia keskusteluja käsiteltävistä asioista.
Ryhmä pyrkii sopimaan asioita yhdessä ja kykenee myös jämäkkään päätöksentekoon.
Päätöksiin sitoudutaan, ne toteutetaan ja niitä seurataan.
Palaveri selkeyttää toiminnan tavoitteita ja suunnitelmia. Hyvä käytäntö on menneitä 20-30 % ja tulevia 70-80 % ajasta. Menneisyydestä opitaan, tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa.
Kaikki keskittyvät palaveriin.
Palaverityöskentely lisää osaamista ja oppimista.
Vuorovaikutus on avointa ja rakentavaa.
Yhteistyö toimii hyvin ( 1 + 1 = 3 ).
Asioita voidaan ja uskalletaan kyseenalaistaa.
Positiivisia ja korjaavia palautteita annetaan reilusti ja riittävästi.
Palautteet menevät perille ja ne vaikuttavat myös toimintaan / käyttätymiseen.
Eri tilanteissa kootaan pieniryhmiä pohtimaan asioita ja ratkaisemaan ongelmia.
Keskinäinen luottamus on hyvä.
Palaverit ovat usein innostavia ja ne ylläpitävät osallistujien motivaatiota.
Ilmapiiri on rento ja asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä.
Erilaisuutta arvostetaan ja se tuottaa lisäarvoa (osaaminen, persoonallisuus, arvot, ikä, sukupuoli, kansallisuus...).
Huumoria käytetään sopivasti ja se keventää tunnelmaa.
Toisinaan on teemakokouksia. Lisäksi palaverit pidetään joskus eri tavalla ja eri paikoissa (eri istumapaikat, seisten, erilainen aloitus, poikkeava aihe, vierailijat, kävellen metsässä…).
Valmistaudun palaveriin siten, että osallistumiseni tuo lisäarvoa työskentelyyn.
Teen ehdotuksia asialistalle ja kun on mahdollista, liitän mukaan taustatietoja ja ratkaisuehdotuksia.
Seuraan kokousta, osallistun keskusteluun ja kerron avoimesti mielipiteistäni.
Työskentelyni on reilua ja rakentavaa.
Olen hyvä joukkuepelaaja, joka näkyy myös kun keskustellaan resursseista (joukkueen onnistuminen on yhtä tärkeä kuin oma onnistuminen).
Puheenjohtaja / vetäjä on valmistautunut.
Palaverin johtaminen on kannustavaa ja rakentavaa.
Johtaminen on oikeudenmukaista ja tasapainottaa ryhmän työskentelyä.
Vetäjä johtaa työskentelyä määrätietoisesti, mutta antaa myös tilaa itseohjautuvuudelle.
Johtajuus voi vaihdella asiantuntemuksen mukaan.

* = Pakollinen